Suomen Judoliiton eräs tavoite tälle vuodelle on kehittää edelleen graduointijärjestelmäämme, niin että se jatkossa entistä paremmin toimisi myös kannustavana järjestelmänä joka motivoi judokoita toimimaan laaja-alaisesti judon hyväksi. Tämä kehittäminen tapahtuu yhteistyössä Suomen Dan-Kollegion ry:n (SDK) kanssa, joka on Suomen judossa mustan vyön suorittaneiden yhdistys. Suomen Judoliitto (SjuL) on antanut SDK:lle oikeuden toimia liiton Graduointivaliokuntana, jonka tehtävänä on ylläpitää ja valvoa Suomen Judoliiton vyöarvojärjestelmää käytännössä. Tämä järjestelmä käsittää sekä seuroissa suoritettavat vyöt sinseen vyöhön asti, alueleireillä suoritettavat 1. kyu ja 1. dan sekä Dan-Kollegion järjestämissä liittograduoinnessa suoritettavat dan-arvot.

Graduointijärjestelmäämme on joskus moitittu siitä, että se on monin verroin tiukempi kuin muissa maissa, ja etenkin siitä että mustan vyön saaminen judossa on Suomessa huomattavan paljon vaikeampaa kuin Japanissa, vaikka Suomi on lähes ainoita maita koko maailmassa jossa noudatetaan Kodokanin vyöarvojärjestelmää jopa siinä määrin, että pitkään alistimme jopa 1.danin vyöarvokorotukset Kodokanille hyväksyttäviksi. Nykyään pyydetään Kodokanin hyväksymistä 3.danista ja siitä ylöspäin.Tämän seurauksena on jokainen suomalainen mustan vyön judoka samalla myös Kodokanin jäsen! Huomattavan monet suomalaisista dan-arvoisista judokoista arvostavatkin juuri tätä seikkaa erittäin paljon (Hannula 1990) mutta myös muunlaisia mielipiteitä on kuulunut verrattain runsaasti viimeisten vuosien aikana.

Graduointijärjestelmämme tarkistaminen on jälleen ajankohtaista, johtuen sekä SjuL:n pyrkimyksestä kehittää sitä entistäkin kannustavammaksi, että myös siitä syystä, että EU:n myötä on odotettavissa vaatimuksia siitä, että jäsenmaiden vyöarvojärjestelmät tulee kehittää yhdenmukaisiksi. Tämä prosessi on jo hiljalleen alkanut sekä Euroopan Unionin Judo Comission toimesta että Euroopan Judo Unionin osalta, jossa suomalaistenkin hyvin muistama 'Rätti-Ruusi' eli Jean-Luc Rouge on kysellyt kansallisten liittojen dan-arvojen myöntämisperusteita.

Eräs moite graduointijärjestelmäämme kohtaan on ollut se, että silloin kun päätetään ketkä pääsevät yrittämään vyöarvokorotusta dan-kokeissa, annetaan liian paljon arvoa kilpailumenestykselle ja 'tutuille kasvoille', kun taas hiljaiset puurtajat usein ohitetaan. Tämän epäkohdan poistamiseksi käynnistyi Suomen Dan-Kollegion piirissä vuonna 1987 hanke, joka tähtäsi siihen, että luodaan selkeät graduointisäännöt, joita noudattamalla kaikilla judokoilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet tulla oikeudenmukaisesti arvioiduiksi kun Suomen Dan-Kollegio arvioi ketkä pääsevät esittämään taitojaan dan-kokeissa. Tämän hankkeen eri vaiheet, perustelut ja tulokset esiteltiin seikkaperäisesti jutussa, joka oli otsikoitu 'Graduointijärjestelmämme tarkistaminen'; ensin kaikille daneille SDK:n omassa julkaisussa huhtikuussa 1988, ja heti sen jälkeen Ippon-lehdessä (2 /1988). Hankkeen tuloksena syntynyttä toimintapistearviointia sovellettiin kesästä 1988 alkaen. Arviointiperusteita ja graduointisääntöjä hiottiin SDK:n puitteissa vielä muutaman vuoden ajan ja julkaistiin vuonna 1993 Graduointisääntöinä sekä Graduointioppaana. Nämä ovat lähinnä graduoijien käyttöön tarkoitettuja teoksia, joissa alkuperäinen kirjoitus on muutettu sääntöjen ja ohjeiden sekä koulutusmateriaalin muotoon perusajatuksen säilyessä pitkälti samana. Näihin ohjeisiin on myös kirjattu ohjeelliset etenemisajat erilaisissa tapauksissa.

Vyöarvojärjestelmä pitää sisällään ajatuksen että judoka harjoittelee ja kehittyy taidoissaan, ja sen mukaan myös korottaa vyöarvoaan. Käsitykset kehittymisestä ja etenemisestä vaihtelevat suurestikin eri maissa ja eri aikoina. Judon alkuaikoina Suomessa saattoi mustan vyön suorittaa jopa alle kolmessa vuodessa, vaikka harrastajia oli vain muutama kourallinen ja dan-arvoiset opettajat pääasiassa ulkomailla. Tänä päivänä kestää mustan vyö saaminen keskimäärin vähintään 8 vuotta ja minimiaikakin on käytännössä ainakin viisi vuotta!

Pienenä vertailuna todettakoon että judon kotimaassa Japanissa mustan vyön voi yleensä suorittaa vuodessa tai kahdessa. Mm. Kodokanin internet-sivuilla oli vielä viime vuonna maininta että danin voi suoritta siellä kun on käynyt alkeis- ja jatkokurssit eli yhteensä n. vuodessa.

Euroopan menestyneimmässä judomaassa, Ranskassa, ollaan kiinnitetty paljon huomiota siihen, miten saadaan harrastajat pysymään mukana. Niinpä Ranskan huippuvalmentajiin kuuluva Eduard Domagata vieraillessaan Ruotsissa viime vuonna kertoi että heidän järjestelmässään pyritään siihen että jokaisen yli 15 vuotiaan nuoren tulisi voida suorittaa musta vyö kolmessa vuodessa normaalilla harjoitteluaktiivisuudella ja kilpailumenestyksellä! Onnistuminen ruokkii menestystä, ja sen voi hyödyntää myös näin!

Edellä mainitussa graduointijärjestelmämme tarkistamisessa 1988 ehdotettiin alun perin että vähemmän kilpailleet tai kilpailuissa huonosti menestyneet voisivat pyrkiä korottamaan vyöarvonsa kaksinkertaisen ajan kuluttua siitä, mitä menestyneimmiltä kilpailijoilta vaadittiin, edellyttäen että muu toiminta oikeuttaa yrittämään korotusta. Dan-Kollegion monen vuoden pohdinnan jälkeen tämä ehdotus muutettiin Graduointisäännöissä 1993 kolminkertaiseksi ajaksi.

Jostain syystä Dan-kollegio kuitenkin vaatii tänä päivänä, että iäkkäämmät opettajat ja valmentajat, joilla ei ole juurimitään mahdollisuutta osallistua kilpailuihin, joutuvat puurtamaan peräti viisinkertaisen ajan ennen kuin he edes pääsevät dan-kokeeseen esittämään osaamistaan.

Samoin on lausuttu ääneen ajatus että ilman kilpailukokemusta ei voida edetä ensimmäistä dania pidemmälle?? Ilmentävätkö nämä molemmat seikat jälleen jonkunlaista reviirin vahtimista, vai mistä oikein on kysymys? Itse dan-kokeenhan pitää olla testitilaisuus jossa näytetään mitä osataan.. Liian tiukka etukäteiskarsinta ei hyödytä ketään muuta kuin reviirinvartijoita! Eikö uskota että judoka(kin) voi kehittyä vanhemmalla iällä? Ei kilpaileminen ole ainoa tie kehittyä judokana! Elämä on jatkuvaa oppimista, ja pienen vilkaisun muihin kamppailulajeihin luulisi riittävän avaamaan silmiä tässä suhteessa.

Ristiriitaista on, että samalla kylläkin halutaan korostaa opettajan ja valmentajan roolin tärkeyttä. Riistämällä heiltä samalla mahdollisuudet edetä vyöarvoissa tehdään kuitenkin karhunpalvelus koko Suomen judolle. Vyöarvojärjestelmä menettää täysin merkityksensä jos nuoret, koko lapsuusikänsä kilpailleet judokat ohittavat opettajansa ja valmentajansa jo ensimmäisen danin vaiheessa jättäen nämä taakseen kyu-asteelle, vaikka tiedoissa ja monipuolisessa osaamisessa on huima ero opettajan hyväksi. Karrikoidusti: 'Eihän kilpailijalla tarvitse olla kuin muutama hyvä tekniikka ja riittävästi rämäpäisyyttä sekä itsekeskeisyyttä'! No, onneksi tilanne harvemmin on tämä, mutta näitäkin esimerkkejä riittää, ja varsinkin niitä, joissa kilpailija lopettaa judon kokonaan kun ei enää menesty! Opettajat ja valmentajat ovat yleensä aika lailla sitkeämpiä.

Keskustelun pohjaksi voi olla hyvä tutustua alkuperäiseen esitykseen Graduointijärjestelmämme tarkistaminen vuodelta 1988 ( www.dlc.fi/~hontai/sivut/gradtark_1988.htm ). Samalla tarjoutuu hyvä tilaisuus arvioida, ovatko asiat muuttuneet, ja jos ovat, niin miten, näiden kuluneiden lähes kahdentoista vuoden aikana. Keskustelua aiheesta löytyy myös internetin news-ryhmissä, joissa esim. Miki Sirola on kirjoittanut asiasta Dan-Kollegion hallitusvuosiensa pohjalta.

Staffan Lindgren